Antti-Roiko MM-lavalla 23-vuotiaiden SE-tulokseen

Miika Antti-Roiko jatkoi Heidi Harjun aloittamaa SE-tilastojen siivousta Turkin Antalyassa käynnissä olevissa MM-kilpailuissa perjantaina. 94-kiloisten D-ryhmässä lavalle marssinut 21-vuotias nostokone ei kavahtanut arvokisatunnelmaa, vaan tehtaili 335 (145+190) kilon yhteistuloksen. Noteerauksellaan hän paransi paitsi henkilökohtaista, myös yhteistuloksen 23-vuotiaiden Suomen ennätystä painoluokassaan. Ennätystulos oikeutti sarjan lopullisessa tulosluettelossa 33:nneksi.
Antti-Roikon MM-taival alkoi aavistuksen haparoiden. Aloituspainoiksi tempauksessa määrätty 144 kiloa ei suostunut pysymään ylhäällä. Ensimmäisissä aikuisten maailmanmestaruuskilpailuissa karjahdellut kalajokinen paikkasi kuitenkin kauneusvirheensä toisella yrityksellään, johon määrättiin kilo lisää. 145 kilon romut eivät tuottaneet vaikeuksia ja tämä olikin lievästä rannevammasta kärsivän Vierumäen urheiluopiston opiskelijan lopullinen tempaustulos. Kolmas tempaussuoritus katsottiin suomalaisleirissä parhaimmaksi jättää väliin ja keskittyä rannetta säästäen työntöön.
Työnnössä kisa-areenalla nähtiin päättäväisiä otteita esittänyt suomalaisleijona. Alkuraudat 186 kilosta eivät painaneet työntöspesialistille mitään. Toiseen suoritukseen mätetyn 190 kilon romujen onnistuminen tarkoitti kilon kohennusta marraskuun lopussa järjestettäviä 23-vuotiaiden Euroopan mestaruuskilpailuita kauden päätähtäimenään pitävän Kalajoen Junkkareiden kasvatin yhteistulosennätykseen. Antti-Roiko hyökkäsi MM-urakkansa päätteeksi 195 kilon työntöpuntteja vastaan, mutta nämä eivät suostuneet hyvän kokonaissuorituksen tehneen miesten kotimaisen ykkösnostajan käsissä siirtymään hyväksyttävästi suorille käsille.
94-kiloisten maailmanmestaruudesta käytiin väkevä kammoittelu. MM-kultaan jytisteli lopulta Venäjän Aleksandr Ivanov, joka pystyi peittoamaan 403 (185+218) kilon yhteistuloksellaan sekä Ukrainan hopeaa ottaneen tempausosaajan Artjom Ivanovin että Romanian viimeiseen työntöön asti mestaruudesta taistelleen Valeriu Calancean. Ukrainalainen hävisi voittajalle kilon, vuoden 2003 maailmanmestari Calancea puolestaan sai tyytyä lopulta 397 (177+220) kilon yhteistulokseen ja pronssimitaliin. Lohdutusta romanialaisleirille toi työnnön lajimestaruus. Maailmanmestaruutta puolustanut Kazakstanin Vladimir Sedov ei ollut parhaassa vireessä, vaan jäi 390 (180+210) kilolla lopputuloksissa kuudenneksi.


Tulokset:
Sarja 94 kg:

1) Aleksandr Ivanov, Venäjä 403 (185+218), 2) Artjom Ivanov, Ukraina 402 (185+217), 3) Valeriu Calancea, Romania 397 (177+220), 4) Andrei Demanov, Venäjä 393 (175+218), 5) Arsen Kasabijew, Puola 390 (175+215), 6) Vladimir Sedov, Kazakstan 390 (180+210), 7) Intigam Zairov, Azerbaidzhan 386 (175+211), 8) Aurimas Didzbalis, Liettua 386 (178+208), 9) Anatoli Ciricu, Moldova 381 (171+210), 10) Vadzim Straltsou, Valko-Venäjä 380 (175+205), 11) Gevorik Poghosjan, Armenia 380 (170+210), 12) Javier Vanega, Kuuba 377 (175+202), 13) Tomasz Zielinski, Puola 374 (166+208), 14) Asghar Ebrahimi, Iran 374 (173+201), 15) Hyeon-Seop Jung, Etelä-Korea 372 (162+210), 16) Marius Danciu, Romania 371 (170+201), 17) David Kavelasvili, Kreikka 370 (165+205), 18) Kostjantyn Pilijev, Ukraina 368 (162+206), 19) Jose Navarro, Espanja 365 (160+205), 20) Almas Uteshov, Kazakstan 360 (160+200), 21) Vazha Ghonghadze, Georgia 358 (168+190), 22) Jürgen Spiess, Saksa 357 (162+195), 23) Suthiphon Watthanakasikam, Thaimaa 356 (168+188), 24) Donatas Anuskevicius, Liettua 355 (155+200), 25) Christos Saltsidis, Kreikka 353 (156+197), 26) Aljaksandr Makaranka, Valko-Venäjä 351 (161+190), 27) Wilmer Torres, Kolumbia 351 (160+191), 28) Gijosiddin Ahmedov, Uzbekistan 351 (153+198), 29) Yuki Hiraoka, Japani 351 (156+195), 30) Wei-Chun Hsieh, Taiwan 350 (158+192), 31) Ervis Tabaku, Albania 345 (155+190), 32) Mohamed Amine Doghmane, Tunisia 337 (155+182), 33) Miika Antti-Roiko, Suomi 335 23-v. SE (145+190), 34) Mohanad Abdulhussein Al-Mishayyikh, Irak 330 (147+183), 35) Temur Tshkeidze, Georgia 330 (150+180), 36) Resul Elvan, Turkki 325 (145+180), 37) Szabolcs Szanati, Unkari 323 (143+180), 38) Roberto Rosado, Puerto Rico 318 (138+180), 39) Greeff Jean, Etelä-Afrikka 307 (135+172), 40) Shawgi Al-Qesoom, Saudi-Arabia 302 (135+167), 41) Saeed Al-Dosari, Qatar 205 (90+115), Endri Karina, Albania - (155+0), Lukas Cibulka, Tshekki - (135+0), Genta Kawabata, Japani – (0+186), Min-Jae Kim, Etelä-Korea (0+0).


Julkaistu 24.09.2010 11:51

Voit tilata uutiset myös RSS-syötteenä