Kv. 15-vuotiaiden kilpailut, Kalipeda Liettua
30.7.2010, Kalipeda Liettua
Juuso Tuulinen sarjavoittoon Liettuassa
Porilainen
painonnostolupaus Juuso Tuulinen otti sarjavoiton Liettuan Klaipedassa
järjestetyissä nuorten kilpailuissa. Kisoissa oli mukana 50 nuorta,
vuonna 1995 tai myöhemmin syntynyttä, yhteensä seitsemästä maasta ja
Tuulinen oli ainoa suomalaisnostaja. Puntti-Karhuja edustava Tuulinen ei
kansainvälisiä kisalavoja vierastanut, vaan sivusi tempauksessa
ennätystään 87 kiloa ja työnnössä parantui oma ennätys kahdella kilolla
lukemiin 115 kiloa. Sarjassa +94 kiloa kilpaillut Tuulinen voitti
toiseksi sijoittunutta latvialaispoikaa kaksikymmentä kiloa.
Porin
urheilutalon lähellä asuva Juuso Tuulinen, 15, tuli mukaan
Puntti-Karhujen toimintaan neljä vuotta sitten ja on myös alle
17-vuotiaiden Suomen mestari. Tuloskehitys on ollut tasaisen nopeaa.
Pojan tämän vuoden
päätähtäin on Ruotsissa lokakuussa nostettavat poikien Pohjoismaiden mestaruuskilpailut.