Seurajoukkuekilpailu
SEURAJOUKKUEKILPAILUSÄÄNNÖT
1 §
Suomen Painonnostoliiton seurajoukkuekilpailuun ovat oikeutetut osallistumaan kaikki liiton vuosittaiset velvoitteen täyttäneet jäsenseurat niin monella joukkueella kuin pystyvät seuraavien sääntöjen mukaisesti.
Osallistumisoikeus on Suomen kansalaisilla ja Suomessa pysyvästi asuvilla ulkomaalaisilla, jotka edustavat Painonnostoliiton jäsenseuraa, ellei näissä säännöissä toisin mainita. Kuitenkin enintään kaksi nostajaa voi olla ulkomaalaisia.
2 §
Kilpailu käydään kolmessa sarjassa: mestaruussarjassa, ykkössarjassa ja nuorten sarjassa. Kaikissa sarjoissa käydään kolmen kierroksen sisältävä runkosarja, jossa kierrosten joukkuepisteet lasketaan yhteen. Lisäksi mestaruussarjassa käydään finaali viiden parhaan joukkueen kesken. Kierrosten aikajaksot ovat: 1.1-31.3, 1.4-30.6 ja
1.7-31.10
Tulokset on toimitettava liittoon liiton hyväksymillä lomakkeilla postitse, faxilla tai e-maililla kevätkierrokselta viimeistään 7.4, kesäkierrokselta viimeistään 7.7 ja syyskierrokselta viimeistään 7.11 mennessä. Liittojohtokunta määrittelee finaalin ajankohdan ja paikan.
3 §
Mestaruussarjassa joukkueen nostajien on saavutettava tuloksensa liiton kilpailukalenterissa mainituissa kansallisissa kilpailuissa tai sitä arvokkaammissa kilpailuissa. Ykkössarjassa ja nuorten sarjassa tulokset voidaan tehdä missä hyvänsä virallisessa kilpailussa, myös jäsentenvälisissä. Tulokset mestaruus- ja ykkössarjassa lasketaan kulloinkin voimassa olevan IWF:n miesten Sinclair-taulukon mukaan. Nuorten sarjassa tulos lasketaan yhteistuloksen summana.
Mestaruussarjajoukkueen (enintään kuusi nostajaa) kokoonpano:
vähintään yksi naisnostaja, vähintään yksi alle 20-vuotias nostaja (nainen tai mies), joka ei saa olla edellä mainittu naisnostaja, muut (0-4 nostajaa) miehiä tai naisia (ei sarjarajoitusta). Alaikäraja 14 vuotta.
Ykkössarjajoukkueen (enintään neljä nostajaa) kokoonpano:
vähintään yksi alle 20-vuotias nostaja, muut (0-3 nostajaa) vapaasti miehiä tai naisia. Alaikärajaa ei ole.
Nuorten sarjan joukkueen kokoonpano:
enintään neljä (4) nostajaa seuraavasti: kaikki alle 20-vuotiaita naisia tai miehiä, kahden oltava alle 17 vuotta. Ei sarjajakoa. Alaikärajaa ei ole.
Joukkueiden jäsenten ei eri kierroksilla tarvitse olla samat, mutta heidän tulee olla seuransa jäseniä.
4 §
Liitto palkitsee parhaat joukkueet liittojohtokunnan päättämällä tavalla.
Epäselvissä tapauksissa seura voi valittaa liittojohtokunnalle, joka päättää sääntötulkinnoista ja seurajoukkuekilpailun tuloksista.